torstai 29. joulukuuta 2011

You stroke my fears away and make me wanna stay

Vaikken koskaan oo paljoa meikkiä naamaani laittanu, silti sinne meikkikoriin kertyy aina turhaa tavaraa. Joten, heitin kaikki turhat pois ja jäljelle jäi vain ne, joita ehkä joskus saatan käyttääkin.
Kahta keskimmäistä käytän harvemmin kun ne on vähän liian tummia mun naamaani

Oon addiktoitunu poskipunaan, ilman sitä mun silmänaluset näyttää jotenki tummilta ja väsyneiltä :D

Eyelinerit, ripsarit, kajaalit ja kulmakynät

Rakastan huulipunia mutta kun niitä on niin vaivalloista käyttää kun aina täytyy lisätä.

pus
Ja esittelisin vielä parhaimman joululahjan jonka sain:♥

Eilen vietettiin poikaystävän kanssa iltaa meillä kahestaan, tein meille kunnon aterian: alkuruuaksi sipulikeittoa, pääruuaksi pippuripihviä, lohkoperunoita ja kasviksia pippurikermakastikkeen kera ja jälkiruuaksi pannacottaa. Herkullisin ateria minkä oon pitkään aikaan tehnyt!
Uutta vuotta odotellessa, adios :)

perjantai 23. joulukuuta 2011

Lempileffoja

Fight Club

Jarhead

The Hangover

Never let me go

The Million Dollar Hotel

Domino

Atonement

If Cupid's got a gun, then he's shootin'




Ostin itelleni lahjoja, keheh. Kunnon jumppahousut + toppi ja uus meikkivoide ja kulmakynä joita oon kaipaillu, en ees muista millon olisin ostanu jotain meikkejä, huhhuh, onkoha musta tulossa peräti naisellinen ku tämmösiä hommaan. Ja toinen juttu, mulla on kynnet, mitä mulla ei varmaan koskaan oo ollu kunnolla. Hui.
Eilen olin poikaystävän luona Sipoossa ja laitoin sille ruokaa kun se on niin avuton raasu. Mm nam, viinikanaa. Ja sain siltä ihanan joululahjan ja sekin ilmeisesti tykkäs mun lahjasta, jes :) Se olis kai sitte Tavastialle Mustaschin keikalle huhtikuussa. Ihana ilta ja yö ja aamu kullan kanssa♥
Loppuillan suunnitelmissa olis jatkaa Misfitsin kolmannen tuotatokauden kattomista, ei oo parempaa!


Ps:♥

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Come on come on come on I´ve got my motor running



























Alko ahistaa tää bloggaaminen joten laitoin piiloon mutta sitten halusinkin taas. En oo kirjottanu pitkään pitkään aikaan mitään ja vaikka mitä tapahtunu mutta ei ne jää päähän kun ei laita mihinkään ylös. Ehkä senkin takia taas palaan tänne kirjoittelemaan.
Perjantaina pidin huimat bileet meillä. Tarkotushan oli muutama henkilö. Ei siinä mitään, oli kivaa ilmeisesti ja meni kaikki paremmin ku odotin. Harmi kun kuutsi ei päässy tulemaan.
Joululahjoja! Mulla on kuutsille just hieno lahja mut muut onki sitte vähä hakoteillä. Eiköhän se tästä :)

perjantai 18. marraskuuta 2011

In flames @ Helsingin jäähalli 16.11.2011


























Eilen oli viimeinkin se keikka. Voisin sanoa että oon aika sanaton.
Oltiin vähän turhan aikasin kun siellä soitti eka muita bändejä jotka ei niin hirveästi kiinnostanu, Insense, Rise to Remain, Ghost ja Trivium. Rise to Remain ja Trivium oli hyviä, loput ei sit oikee iskeny. Viimene kuva taitaa olla Rise to Remainin soittaessa.
Mutta In Flames, rakastan Anders Fridénin ääntä, livenä se kuulostaa niin uskomattoman hyvältä.
Sairaan hyvä keikka, kiitos♥
Ps. hyvä fiilis olla koulussa parin tunnin unien jälkeen :)

maanantai 7. marraskuuta 2011

Mitäpä jos


Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?

tiistai 1. marraskuuta 2011

I got pretty music in my ear

Ilmeisesti mun kameran unohtamisesta Nikolle on tullu joku tapa, tää tais olla ny kolmas kerta. Oltiin siellä viime lauantaina ja mahtavinta oli musiikki ja tanssiminen ja se että sain mun kuutsini houkuteltua sinne myös ja se pääsi viimeinki tutustumaan mun kavereihini. Kuvia tältä illalta kenties sitten kun saan kameran takaisin, tai sitten ei, riippuen millaisia otoksia sieltä löytyykään...
Hiihtolomalla on suunnitteilla lomareissu perheen kanssa johonkin kaupunkiin, kenties Pariisiin, Lontooseen tai Dubliniin. En malttais oottaa♥ Se on kaks viikkoa ennen mun 18-vuotis synttäreitä ja sen lisäksi ollaan hiukan kuutsin kans mietitty kans risteilyä jos se onnistus, ja se olis kyllä ihan täydellistä, kun kerta risteilyllä tavattiinkin :)
Mutta mitäs kaikkea nyt suunnittelemaan, on kumman hyvä fiilis ollu, tänäänkin oli loistava päivä. Huomenna taas pump-tunnille ja sitten lahnakingin kanssa lahnausta! Adios!


tiistai 25. lokakuuta 2011

Johnny, la gente esta muy loca





























Humalaiset ihmiset on erittäin hauskoja sekä erittäin ärsyttäviä, mut oon hyvin tyytyväinen itseeni että otin vain kaksi kaljaa ja lähin viimesellä bussilla kotia. Ei vaan huvita juoda. Tulvii jo korvista ulos.
Loca people on kenties maailman ärsyttävin biisi, mutta mitäpä siitä, hieno fiilis.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Maksimaalisen megavitutuksen (väsymyksen) multihuipennus

Viimeyönä käytiin leffassa, Johnny English Reborn, joka alko tennarissa vasta varttia vaille kakstoista. Ei siinä, mentiin kattoon, oli kyllä hyvä leffa, mut ongelma tuliki sitten kun huomattiin että parkkihalli on menny kiinni ja ei saada autoa ulos sieltä. Koitettiin soittaa jonnekki Securitakselle mut eihän sieltä vastattu. Seikkailtiin varmaan puol tuntia siellä parkkihallin käytävillä, kauhean monimutkanen paikka, ovetkin meni perästä lukkoon. Kello oli jotain kolme, hypättiin junaan Keravalle ja otettiin siitä taksi Sipooseen. Koittaa sitten nukkua kahestaan sairaan kapeassa sängyssä, unta ehkä max. kaks tuntia. Seuraavana aamuna bussilla takasin Helsinkiin hakemaan autoa, parkkimaksuki oli vaivaset 35 euroa, tuli tällä kertaa vähän kalliimpi leffareissu sitte. Tosin jännempi.
Ja tätä vitutuksen määrää. Kun pääsen viimein kotiin ja mut määrätään laittamaan ruokaa, joku idiootti on rikkonu pippurimyllyn kannen, ja kun koitan laittaa siitä ruokaan, eiköhän se kansi irtoa ja koko purkin sisältö kaadu ruokaan. Siinä vaiheessa teki mieli jo itkee ku pikkulapsi.
Tänään en tasan tee yhtään mitään, väsyttää niin perkeleesti ja en tahdo nähä ketään. Piste.
Okei, ostin mä Helsingistä kans jotain. Kiva normi pitkähihanen H&M:stä, jollasia tosiaan tarvin nyt kun oon vähän vilukissa (pakkanen on kiva, mutta jos tuulee...ei tosiaan), pipon Monkista, rakastan pipoja, sekä ton tosikivan hupparin MicMacista, vaan 15 euroa, jess.



tiistai 11. lokakuuta 2011

I don't want to live in a dream

Unohin kamerani Nikon luo lauantaina, kauhulla odotellessa mitä sen muistikortilta löytyy sitten kun saan sen takaisin. Kotimatkalla onnistuin kaatumaan pyörällä naamalleni, onneksi ei käynyt pahemmin kun muutama naarmu. Tänään oli ihan törkeän hirveä päivä, pitäis ostaa kunnon reppu niin ehkä hartioita helpottais. En yksinkertaisesti jaksa erään tietyn opettajan bilsantunteja.
Eilen saunottiin ja katottiin leffaa kuutsin kanssa. Ei oo parempaa. Yöllä näin painajaista, ja säikähdin itekki ku heräsin huutaen, en edes muista minkälainen se uni oli. Kuutsi rauhoitti mut ja sai taas nukkumaan.
Väsymystä väsymystä väsymystä. Outoa miten tää lukio nyt mulle näin raskasta on, ja täähän on vaan yks jakso...







13 juttua joista pidän  äiti, perhe muutenkin, poikaystävä, tumma suklaa, keilaus, kuntosali, suolaiset herkut, ruuanlaitto+sauna+leffaillat kuutsin kanssa, kahvittelu kavereiden kanssa, amis, lumilautailu, pohjois-pohjanmaa, murre.

12 bändiä/artistia joista pidän  In Flames, Chisu, Asa, Laineen Kasperi, Eppu Normaali, Vicky Rosti, Leevi and the Leavings, Slipknot, Disturbed, Volbeat, Queen, Hurriganes









11 elokuvaa joista pidän:  Boy's don't cry, Moulin Rouge, Fight Club, Frida, Juno, Veijarit, Napapiirin sankarit, Black Swan, The Hangover 2, Slummien miljonääri, Tummien perhosten koti (voisin jatkaa tätä listaa vaikka kuinka pitkälle...)


10 asiaa ulkonäöstäni:  jonkinmoiset vaaleanruskeat hiukset, näytän paljon äidiltäni vaikka mulla ei olekkaan pisamia, oon huimat 160cm pitkä, ja kengänkoko sitäkin huimempi 36. Oon ihan normaalipainoinen ja tyytyväinen siihen, vaikka tosin tahtoisin olla paremmassa kunnossa ja sen näkyvän. Mulla on mielestäni ihan kivat kasvotkin, vaikka lukion tyttömäiset tytöt jotka jaksaa laittautua ihan kunnolla saa mut tuntemaan itteni vähän huonoksi, ja tosiaan en oo hirveän tyttömäinen siinä mielessä että meikkaan aamulla korkeintaan 5 minuuttia ja hiuksia laitan saman verran ja shoppailu on yleensä vaan tuskaa. Silti aamuisin ainut kriisi on se vaatekriisi. Mulla on atooppinen iho, pienempänä se oli tosi paha, nykyään onneksi syksyisin vaan ihan pienelle alueelle tulee ihottumaa ja sen hoitaa helposti pois. Montakohan asiaa tässä oli. Mulla ei tällä hetkellä ole mitään lävistyksiä, ei edes korvissa, en vaan oo jaksanu laittaa reikiin mitään, ja napakorukin piti ottaa pois kun se tulehtu. Ja eiköhän tässä oo jo tarpeeksi tästä aiheesta.






9 asiaa joita odotan:  että pääsis takaisin amikseen, pump-tuntia, joka on torstaina, marraskuun 16. päivää, joka on mun ja kuutsin puolivuotispäivä sekä sille päivälle kuutsi osti meille liput In Flamesin keikalle, ehdottomasti sitä, että täytän 18, mihin muuten on 4 kuukautta ja 21 päivää, ja toki sitä että saan ajokortin, helpottais kovasti seurusteluakin ettei kuutsin tarvis olla aina se joka sitä matkaa ajaa, sitä että päästään taas risteilylle, illanviettoa amiskavereiden kanssa, illanviettoa lukiokavereiden kanssa ja että saan paremman työpaikan, jossa tienaisin enemmän.


8 lempijuomaani:  maito, vesi, fanta, villivadelma-bonaqua, jekkubattery, kahvi, kuivat siiderit ja sitte vois vielä sanoa että kalija.






7 ystävääni:  en kerro, hähää. Ovat ihania ihmisiä.


6 asiaa jotka ärsyttävät tällä hetkellä:  Lukio! Erityisesti bilsantunnit, joilla en opi tasan mitään. Kipeät lihakset, ajan puute, kaiken odottelu, ikävä, väsymys.


5 asiaa joihin kosken joka päivä:  kännykkä, hiukset, sänky, varmaan jotain seinää ja lattiaa ja vessanpönttöä, olipa tää tylsä kohta.






4 tv-ohjelmaa joita katson:  The Big Bang Theory, Skins, 70's show, Glee


3 paikkaa josta minut löytää:  koti, koulu, seikkailemassa ympäriinsä, alkaa käydä vähiin jo nämä paljonko luetellaan.


2 lempinimeäni:  en koskaan oo varsinaisesti omistanu mitään lempinimiä luulisin, ainakaan sellaisia joita tottelisin. 


1 asia joka merkitsee eniten:  se onnellinen, rauhallinen, itsenäinen fiilis!

perjantai 7. lokakuuta 2011

We drove to Cali and got drunk on the beach



























Kaipaan kesää!
Huomenna tiedossa kahvittelua kavereiden kanssa, salitreeniä kuutsin kanssa, ehkäpä lenkki, saunomista ja leffan kattomista dippivihannesten kera! Ja sitten olis Nikon tuparit lauantaina! Mukavaa♥

torstai 6. lokakuuta 2011

Du räcker till, så var den du är

En ymmärrä miten oon niin väsynyt. Tää viikko lukiolla, ei oo ollu kun yks pitkä päivä vaan, ja oon ihan puolikuollut koulun jälkeen. Tänäänkin piti mennä salille tai liikkua edes johonkin, mutta ei kun lihaksia särkee eilisestä keilauksesta (en ees tienny että siitä on mahdollista saada kipeät lihakset) ja hyvä kun edes silmät pysyy auki. On se vaikeeta urheilla.














Ihana äiti osti mulle ihanat kengät.
Kuutsi oli meillä viimeyön, juteltiin koko ilta ruotsiksi, ei tullu kateltua kelloa ja nukuin huonosti kun se rohmusi peiton, ehkä siksikin väsyttää.

maanantai 3. lokakuuta 2011

On mukavaa olla rappiolla, olla vaan täysi nolla







Lahna-sunnuntai, krapula, leffoja, datailua ja päikkäreitä. Huomenna alkaa lukio-jakso, huhhuh. Eilinen meni lukiokavereiden kanssa juhlien, tosi mukavaa, sinänsä. Mitenköhän jaksan opiskella.
Nytkun osais päättää mikä leffa seuraavaksi. Tosin serkut tulee kohta vierailulle, on muuten vieläkin nälkä.
Ps. huomasin tänään että tässä läppärissä on web-kamera. Hyvä minä.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Viaton uhri sen hyökkäyksen hormoonalliskemiallisen

Uus ulkoasu, tykkään kovasti! Eppuja ja ikävä kuutsia joka lähti inttiin kertaamaan huhhuh. Oha se jännä. Jos lähtis ite inttiin, isä lupasi ite tuplata päivärahan jos sen teen.


Voi kun mulla oli joskus kivat hiukset