Bon bon

Joskus sitä vaan osaa möhliä koko elämän. Välillä tekis mieli itkeä ku joku haavottunu eläin, välillä mennä tanssia jalat rikki ja olla niin kännissä ettei sillä oo väliä. Ehkä oon säälittävä, kun hajoan kun en saa sitä mitä haluan. Enkä osaa päättää onko se tärkeetä vai ettei sillä oo merkitystä. Sillon kun kaikki oli hyvin, oli pakko pyristellä irti. Aina. En osaa olla onnellinen.

Ja sitten piti möhliä. Enkä osaa realisoida sen vaikutuksia kaikkeen ja loppuelämään. Ymmärrän kuinka nuori oon. Ehkä kaiken vaan piti mennä just näin. Ehkä mun pitää kärsiä nyt enemmän kun muiden nyt koska jossain kaukana mua oottaa joku paratiisi ja elän sitten onnellisena elämäni loppuun asti. Tai sitten kaikki on vaan mun kohalla paskaa. Mitä sä haluut sun elämältä? No en tiedä. Taikka tiedän tasan tarkkaan. Mutta tuntuu että sekin mahdollisuus oli ja meni koska olin vaan niin tyhmä. Ja missään tässä ei oo kyse siitä mitä luulla vois, ehken itekkään enää tiiä mistä on kyse. 

Semmosta.